Urapolkuja

Jussi: “Olen opetellut työtä tekemällä keittiömestarin roolin”

Työ opetti Jussi Hytösen tiskarista keittiömestariksi

vuoropäällikkö Jussi Hytönen

Pitkän linjan antellilainen Jussi Hytönen kertoo tuoneensa Antell Pihaan parhaat puolet jokaisesta aiemmasta työpaikastaan.

Ruoka maistuu, kun kaikki valmistetaan itse

Pohjois-Savo, Keski-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa. Työt Antellilla ovat kuljettaneet Jussi Hytöstä ympäri Suomen. Nykyään hän toteuttaa visiotaan hyvästä lounastavintolasta Oulun Antell Pihassa.

”Olen aidosti ylpeä ravintolastamme”

Antell kulki Jussin matkassa jo silloin, kun hän aikanaan puolisonsa kanssa päätti lähteä hakemaan tuoreita tuulia muuttamalla Jyväskylästä Ouluun. Kokkina tuolloin työskennelleen Jussin uusi työosoite oli Oulun keskustassa sijaitseva Antell Piha.

Uudessa työpaikassaan hän aloitti niin ikään kokkina. Samalla Antell Pihassa vaihtui muutakin henkilökuntaa, ja yhdessä uusien kollegojen kanssa tartuttiin ripein ottein töihin. Jo neljän kuukauden kuluttua Jussi yleni vuoropäälliköksi ja sen jälkeen keittiömestariksi.

Usean vuoden työkokemuksella Antellin keittiöistä Jussi on omaksunut arvot, joilla maistuva itte tehty ruoka valmistuu. Hänelle onnistuneen ruoan valmistus lähtee siitä, että keittiössä kaikki valmistetaan itse.

 – Olen ollut todella monenlaisten kokkien ja päälliköiden kanssa tekemisissä. Olen pyrkinyt poimimaan jokaisen toimintatavoista parhaat puolet itselleni ja Antell Pihalle. Olen aidosti ylpeä ravintolastamme, jossa väki viihtyy ja jossa tarjotaan asiakkaille hyvää lounasta joka päivä.

Kunnianhimo nosti tiskarista keittiömestariksi

Jussilla oli jo koulussa ajatus, että hän haluaa työtä tekemällä oppia ravintola-alan moniosaajaksi ja edetä uralla.

 – Muistan kirjoittaneeni ensimmäiseen ansioluettelooni, että tavoitteeni on jonain päivänä ansaita keittiömestarin rooli omalla työnteollani. Aloitin Antellilla tiskaajana seitsemän vuotta sitten ja tässä sitä ollaan!”

”Olen opetellut työtä tekemällä keittiömestarin roolin”

Työuransa aikana Antellilla Jussi on huomannut, että jatkuva ammattitaidon kehittäminen on ravintola-alalla tärkeää ja uutta opittavaa riittää aina. Tietynlainen nöyryys pitää jalat maassa. Vaikka Jussi kantaa komeaa keittiömestarin titteliä, hän myöntää, että esimerkiksi makeat leivonnaiset eivät ole hänen juttunsa. Silloin pyydetään kollega apuun.

 – Olen paljon parempi suolaisten herkkujen kanssa. Jokainen on hyvä jossain, ja siksi apua pyydetään ja annetaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Ravintola-alalla työ opettaa

Antell rekrytoi jatkuvasti uusia tekijöitä niin harjoittelijoiksi kuin vakituisiin työsuhteisiin. Työ lämminhenkisessä yhteisössä on palkitsevaa ja monet viihtyvät talossa vuosia kasvaen tehtävästä toiseen, kuten Jussi. 

Jussi toivottaa uudet tekijät tervetulleiksi. Hänen tärkein terveisensä ravintola-alalle pyrkivälle on ottaa aimo annos hyvää asennetta mukaan, kun lähtee hakemaan töitä. 

 – Jos vain on halua oppia, keittiöhommat voi opettaa kenelle tahansa. Esimerkiksi harjoittelupaikkaa hakevalta opiskelijalta kysyn aina, mitä numeroa hän harjoittelusta tavoittelee. Se kertoo asenteesta paljon.

Oppimisen halu ja toisaalta vaihtelunhalu vievät pitkälle. Kun jokainen on valmis kantamaan vastuuta ja puhaltamaan yhteen hiileen, koko työyhteisö voi hyvin.

 – Loppujen lopuksi tittelillä ei varsinaisesti ole juurikaan väliä. Työt tehdään tiiminä. Minut löytää jokaisena arkipäivänä kello seitsemästä alkaen valmistamasta lounasta, mutta siinä ohessa loihdin myös ravintolamme hiiligrillin herkut pöytään ja hoitelen työvuoron dj-roolissa tunnelmaa taloon.

”Kun jokainen on valmis kantamaan vastuuta ja puhaltamaan yhteen hiileen, koko työyhteisö voi hyvin”

Asiakkaat ovat Jussin mukaan ravintolatyön kantava voima. Päivät voivat olla hektisiä ja koronapandemian aiheuttama kuormitus on vielä tänäkin päivänä tuoreena mielessä, mutta lämpimät ihmiskohtaamiset tuovat iloa arkeen.

 – Riittää, että päivän viimeinen asiakas käy kiittämässä hyvin maistuneesta lounaasta. Silloin voi mennä kotiin tietäen, että oma työ on tehty hyvin ja asiakkaat ovat saaneet laadukasta ruokaa.