Antell

Itte tehty

Meille antellilaisille hyvä maku on kaikki kaikessa – jo vuodesta 1880 saakka. Antellin Itte tehty tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan laadukkaista raaka-aineista valmistettua ruokaa, joka maistuu, näyttää ja tuoksuu hyvältä. Helpotamme omasta hyvinvoinnista huolehtimista ja autamme asiakkaitamme tekemään hyvää tekeviä valintoja arjessaan.

Vastuullisuus Antellilla

Antellilla vastuullisuus näkyy arjen pieninä tekoina, yhteisinä toimintatapoina ja välittämisenä.

Lue lisää

Arvomme

Me antellilaiset olemme oma-aloitteisten ammattilaisten työyhteisö. Meillä on ainutlaatuinen yrityskulttuuri, jonka lähtökohta on, että työntekijöihin luotetaan ja vastuu jaetaan mahdollisimman lähelle asiakasta. Arvomme peilaavat yrityskulttuuriamme. Jokaisella antellilaisella on vapaus käyttää ammattitaitoaan työssään arvojemme mukaisella tavalla.

Maku – Välittäminen – Ratkaisukeskeisyys – Innostuneisuus

Antellin historia

Antell on ollut alusta saakka perheyritys. Antellin tarina alkoi 1800-luvun lopun Suomessa, kun topakka ja sitkeä Katri Antell aloitti leipomotoiminnan harjoittamisen Oulussa. Yrityksen toiminta laajeni kahviloihin ja pitopalvelutoimintaan hyvin nopeasti. Katrin työtä jatkoivat ensin hänen kolme tytärtään, ja myöhemmin Hilja-tyttären poika Aarne aina 60-luvulle saakka.

Vuodesta 1976 Antellin on omistanut Lanton perhe. Ensimmäisen ravintolapalvelusopimuksensa Antell solmi vuonna 1980. Tällöin Antell avasi ensimmäisen henkilöstöravintolansa Kemiran työmaaruokalana. Vuosikymmenten saatossa ravintola- ja kahvilapalveluista kehittyi yrityksen pääliiketoiminta. Leipomotoiminta lakkautettiin vuonna 2018.

Tänä päivänä Antellilla on noin 60 lounas- ja henkilöstöravintolaa ympäri Suomen. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Tomi Lantto. Hänen sisarensa Annukka Lantto on Antellin hallituksen jäsen.