Antell teki positiivisen tuloksen vuonna 2021 vaativista olosuhteista huolimatta. Tulosparannus oli huima ensimmäiseen koronakriisivuoteen 2020 verrattuna. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 19,2 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos oli noin 500.000 euroa.
”Kahden koronavuoden jälkeen olemme tuloksestamme äärimmäisen ylpeitä”, toteaa talousjohtaja Jussi Muhonen. ”Kovan sopeuttamisen rinnalla olemme kehittäneet toimintaamme, kouluttaneet henkilöstöämme ja rakentaneet tekoälyä. Olemme tehneet selkeitä valintoja asiakaslupauksemme lunastamiseksi ja tulevaisuusyhteensopivuutemme turvaamiseksi.”
Koko ravintola-ala on tällä hetkellä suuressa murroksessa, ja elinvoimaisena pysyminen vaatii yrityksiltä aktiivista uusien palveluiden ja toimintatapojen luomista. Esimerkki tästä on Antellin lounasravintoloiden ruokalistojen suunnittelu, jonka avuksi kehitetään ainutlaatuista tekoälytyökalua.
Tekoälyn optimoima lounasvalikoima auttaa minimoimaan hävikkiä
Tekoäly auttaa jo ravintoloissa ruokalistojen suunnittelua. Seuraavassa vaiheessa algoritmi oppii hävikkidatan avulla entistä paremmin, mitä ravintolan ruokalistalle kannattaa suunnitella. Aiempaa helpommin pystytään myös näkemään hävikkikustannukset, raportoimaan hävikin määrää ja seuraamaan hävikinhallinnan kehitystä.
Antellin tuotekehitystiimi tekee tiivistä yhteistyötä ravintoloiden kanssa tekoälyoptimoitujen lounaslistojen ja hävikinhallinnan parissa. Team lead Pauliina Lahtivuori on vaikuttunut tuloksista:
”Meillä on jo lyhyen pilottijakson jälkeen paljon parempi käsitys menekin muodostumisesta. Saamme käsityksen siitä, mitkä ruokalajit kunkin ravintolan asiakkaille maistuvat ja mitkä eivät ole niin suosittuja. Tämä tieto viedään tekoälyn kehitykseen, ja sen avulla algoritmi kehittyy entisestään. Näin se kykenee luomaan entistä parempia lounaslistoja, jolloin jokaiseen ravintolaan räätälöity optimaalinen lounasvalikoima puolestaan minimoi hävikkiä huomattavan tehokkaasti”, hän toteaa.
Dataoptimoinnin avulla Antell pysyy jatkossakin ketteränä ja ravintolan tarjooma vaihtelevana. Asiakkailta tuleviin signaaleihin pystytään reagoimaan nopeasti, ja valikoimaa muokataan arvioidun menekin tai muiden haluttujen muuttujien mukaan.
Antell Kuohu on ollut yksi tekoälyoptimointia pilotoineista ravintoloista, ja ravintolapäällikkö Pia Eliassonin mukaan projektissa on opittu paljon: ”Totta kai tämä vaatii meiltä työntekijöiltä uusien toimintatapojen omaksumista, mikä kiireisessä työympäristössä voi tuntua kuormittavalta. On kuitenkin palkitsevaa huomata, miten huimia tuloksia olemme lyhyessä ajassa saavuttaneet erityisesti hävikin pienentymisenä! Hiomme jatkuvasti tekoälyn tarjoamia vaihtoehtoja ja koulutamme sitä ymmärtämään juuri meidän asiakaskuntamme mieltymyksiä. Tämä on vakuuttanut meitä myös siitä, että tekoäly yksin ei ole täydellinen ratkaisu, vaan ihmisen kädenjälki ja ammattitaito tulevat jatkossakin olemaan arvossaan.
Onnistuneen pilotin jälkeen Antell laajentaa lounaslistojen tekoälyoptimointia noin 20 uuteen ravintolaansa toukokuussa 2022.
Lisätietoja antavat:
Jussi Muhonen, talousjohtaja
+358 20 770 2018
Nina Taipaleenmäki, markkinointi- ja viestintäpäällikkö
+358 20 770 2060
Antell tarjoaa herkullisia makunautintoja noin 70:ssä ravintolassa ja kahvilassa ympäri Suomen. Haluamme olla mukana rakentamassa asiakkaidemme hyvinvointia. Osaamisemme ytimessä on monipuolinen, hyvää tekevä ja herkullinen ruoka. Perheyrityksemme palveluksessa työskentelee noin 300 osaavaa ammattilaista.