Arvo Sijoitusosuuskunta on mukana rahoituspaketissa, joka nopeuttaa henkilöstöravintoloistaan tunnetun Antellin nousua koronapandemian aiheuttamasta toimialaa koettelevasta kriisistä. Arvon sijoituksessa kyse on lyhytaikaisesta vaihtovelkakirjapohjaisesta sijoituslainasta.
Arvo Sijoitusosuuskunnan toimitusjohtaja Jari Pirinen korostaa Antellin merkitystä yli 140-vuotiaana perinteikkäänä perheyrityksenä sekä merkittävänä työllistäjänä.
– Monet lounasravintolaketjut ovat kansainvälisessä omistuksessa olevia jättiläisyrityksiä. On hienoa, että laadukkaasta ruoastaan tunnettu Antell toimialueeltamme on yksi alansa suurimmista toimijoista Suomessa, Arvon toimitusjohtaja Jari Pirinen toteaa.
Lue koko uutinen Arvo Sijoitusosuuskunnan nettisivuilta.
Arvo Sijoitusosuuskunta on alueellinen sijoitus- ja kehitysosuuskunta, jonka omistavat osuuskunnan yli 24 000 jäsentä. Osuuskunnan sijoitukset jakautuvat alueellisiin, valtakunnallisiin ja finanssisijoituksiin. Arvon Sijoitusosuuskunnan konsernitaseen loppusumma tilinpäätöksessä 2020 oli 107 miljoonaa euroa ja tulos verojen jälkeen 5,6 miljoonaa euroa.