Saavutettavuustyökalut

Kesä ja grilliherkut – ”Ulkona laitetaan ruokaa entistä monipuolisemmin”

Julkaistu 21.6.2021

Image for Kesä ja grilliherkut – ”Ulkona laitetaan ruokaa entistä monipuolisemmin”

Alkukesä on kauneimmillaan ja viihdymme ulkona myös ruokaa laittaessamme. Grillaus ja savustaminen kuuluvat kesäkeittiöön. Ihmiset kokoontuvat mielellään ruuan parissa ja tänä päivänä harrastelijakokitkin tekevät ennakkoluulottomasti kokeiluja myös uudenlaisten raaka-aineiden ja tekniikoiden parissa.

Raskaan talven jälkeen on nautinto kokoontua ystävien ja perheen kera viettämään huoletonta aikaa yhdessä. Saimme kehityspäällikkö-keittiömestari Sami Rekolan HKScanilta kertomaan, miltä tämän kesän ruuanlaittotrendit näyttävät.

Sami on iloinen siitä, että ihmisten harrastuneisuuden kasvaessa myös uudet tekniikat ja tavat laittaa ruokaa kiinnostavat kotikokkejakin. ”Harrastuneisuus jatkaa kasvuaan, ja ruuanlaittoon käytetään enemmän aikaa. Ulkona syödään toki taas enemmän koronarajoitusten lieventyessä, mutta uskon että itse tekemisen trendi pysyy vahvana. Ihmiset haluavat kokeilla uusia aineksia ja myös kuluttaa enemmän rahaa ruuanlaittoon kotona.”

Monimutkaisempia tekniikoita mutta samalla tuttua ja turvallista

Kun ajanvietto kotona lisääntyy ja toisaalta mökkeilykausi kesälomien myötä on päässyt vauhtiin, näkyy Samin mielestä selkeästi myös ruuanlaittoon käytettävien panosten kasvaminen: ”Porukat panostavat aiempaa kalliimpiin grillausvälineisiin ja tutun savustamisen lisäksi esimerkiksi hauduttaminen ja epäsuorassa lämmössä kypsyttäminen alkavat yleistyä harrastelijoiden käyttäminä tekniikoina.” Myös kasvisruuan merkitys ruokahetkessä kasvaa. Tuoreet sesongin kasvikset voi pyöräyttää huolettomasti hakemassa makua ja näyttävyyttä grillin kautta. Myös hedelmät, kuten vesimeloni tai ananas mehevöityvät grillissä mukavasti. Kokeilunhalu ja ehkä myös eksotiikan kaipuu inspiroivat rohkeampaan ruuanlaittoon.

“Viikonloppuisin satsataan, mutta arkena pintansa pitää tuttu ja turvallinen makumaailma, helpot tekniikat ja nopeasti valmistuvat ainekset”, Sami kiteyttää. Luottoresepteiksi muodostuvat Samin kokemuksen mukaan sellaiset, jotka ovat helposti ymmärrettäviä ja joihin tutustuessaan voi luottaa siihen, että lopputuloksesta tulee odotetun lainen. Tällaisiin resepteihin ihmiset tarttuvat eniten myös reseptipankissa, ja ne otetaan myös osaksi omaa arkea.

Juhannus on grillauksen ja ulkona viihtymisen aikaa

Juhannuksena ruuanlaittoon haetaan Samin mukaan inspiraatiota ja vaihtelua, mutta samaan aikaan tuttuja ja turvallisia elementtejä. Suomalaiset ovat makkarakansaa, eikä makkaran kärkisija grillaajien ikisuosikkina hevillä heilu. Makkara kuitenkin kehittyy muiden tuotteiden tavoin – uudet maut ja raaka-aineet voivat tuoda vaihtelua perinteiseen juhannusyönä nuotiolla nautittuun makkaraan.

Mikä sitten on Samin oma luottotuote juhannukseen? ”Ehdottomasti kanan paistipalat grilliin! Toimii aina, maku on huikea ja liha kestää grillaamista kuivahtamatta. Rinnalle muutama hyvä salaatti. Toinen suosikkini taas on pitkään miedolla lämmöllä grillissä haudutetut possun ribsit. Muutenkin pitkään kypsennettävät lihat ovat nouseva trendi, tämä slow&smoky kypsennystapa tuo aivan omanlaisensa maun lihaan.”

Katso myös

Juhannukseen sopivaa kesälukemista löydät lisää HKScanin omilta sivuilta: Katso kesän kuumimmat grillausvinkit ja Kape Aihisen vinkkivideo täältä!