Hyvä asiakkaamme,
Antell sulkee yleisölle avoimet ravintolansa koronapandemian kiihtymis- ja leviämisalueilla sunnuntaina 7.3.2021.
Yleisölle avoimet ravintolamme ovat lähtökohtaisesti kiinni kolme viikkoa ja ravintoloita avataan viranomaisten ohjeiden mukaan alueellisen tautitilanteen hellittäessä. Ne Antellin henkilöstöravintolat, joissa kävijät ovat tarkoin rajattuja ja joissa ulkopuoliset eivät voi tulla ravintolaan, pysyvät auki sulun ajan.
Haluan kiittää kaikkia asiakkaitamme vastuullisuudesta. Tiettävästi yksikään ei ole vuoden aikana saanut koronatartuntaa Antellin ravintolasta. Vuoden empiirisen kokemuksen perusteella voitaneen todeta, että suomalaisessa henkilöstöravintolassa on turvallista asioida.
ystävällisesti
Tomi Lantto
toimitusjohtaja
___________