Tänä vuonna Antell-perheemme kasvoi uusilla ravintoloilla Helsingissä, Oulussa ja Pirkanmaalla. Lisäksi Lappeenrannassa avattiin uusi Antell Saimaa -kahvila.
Olemme panneet merkille, että asiakkaamme ovat entistä kiinnostuneempia siitä, mistä ruoka tulee. Moni on halunnut vähentää lihan tai maidon kulutusta ja valita lautaselleen ilmastoystävällisiä kasvisruokia.
Antellilla jokainen voi syödä hyvällä omalla tunnolla. Suosimme suomalaisia, puhtaita raaka-aineita. Tarjoamme suomalaista naudan, sian ja broilerin lihaa, suomalaista maitoa ja suomalaisia vapaan kanan munia. Keittiöissämme kokataan itte tehtyä ruokaa. Tämä on tapamme toimia vastuullisesti, tukea suomalaista ruuantuotantoa ja kantaa oma kortemme kekoon ympäristömme hyväksi.
Antell Kiilto -henkilöstöravintolalle myönnettiin tänä vuonna Joutsenmerkki. Sertifikaatti kertoo siitä, että koko ravintolan palvelutuotannon ketju suunnittelusta siivoukseen toimii ympäristöä kunnioittaen.
Uskomme, että hyvinvoinnin ja vastuullisuuden merkitys kuluttajille kasvaa entisestään tulevana vuonna. Me Antellilla jatkamme hyvien valintojen tekemistä ja autamme asiakkaitammekin tekemään niitä.
Tänä vuonna kaksi antellilaista sai voiton ravintola-alan arvostetussa PRO-kilpailussa. Alkuvuodesta jännitämme jälleen kahden PRO2020-finalistimme puolesta, kun Merlin Kimmel Antell KV1:stä kisaa ammattikeittiön kokki -sarjassa ja Hien Dong Antell Arkadiasta kahvilan työntekijä -sarjassa.
Oikein tunnelmallista joulun odotusta ja kiitos tästä vuodesta!
Mari Kähkönen
Kaupallinen johtaja