Antell on valittu ravintola- ja kahvilapalvelujen tuottajaksi Oulussa helmikuussa 2020 avattavalle BusinessAsemalle. Ravintolan nimeksi tulee Antell Asema.
Hallituskadulle rakentuva BusinessAsema on kaikille avoin, yrittäjyyttä ja työllisyyttä edistävä kohtaamispaikka, yhteistyöalusta ja älykäs kiinteistö. Antellin lisäksi toimijoina aloittavat OSAO Ovi, Yrityskylä Yläkoulu, 4H Business Lab, TE-palveluiden yrityspalvelut, Oulun Seudun Uusyrityskeskus ry ja BusinessOulu.
”Oululaisena yrityksenä haluamme lisätä kaupungin vetovoimaa ja palvelutarjontaa. Antell Asema tulee osaltaan rakentamaan BusinessAsemaa kaupunkikuvaa elävöittävänä kohtaamispaikkana”, Antellin Pohjois-Suomen aluepäällikkö Henna Åman iloitsee. ”Antell täyttää ensi vuonna jo 140 vuotta. Olemme esimerkki yrityksestä, joka on uusiutunut ajan mukana. Tänä päivänä Antellin henkilöstöravintolat tunnetaan valtakunnallisesti alansa laatujohtajana, joiden laadun ytimessä on ravintoloiden omissa keittiöissä itte tehty ruoka.”
BusinessAsema mahdollistaa monenlaisten tapahtumien järjestämisen työnantajille, yrityksille, opiskelijoille ja osaajille. Tiloihin tulee myös erilaisia vapaasti käytettävissä olevia työskentelypisteitä ja erikseen varattavia neuvotteluhuoneita.
”Antell on tärkeä toimija BusinessAsemalla. 150-paikkaiseen kahvila-ravintolaan tulee pieni esiintymislava, joka osaltaan luo mahdollisuuksia myös kaupunkikulttuurille. Toivommekin, että mahdollisimman moni taho ottaa tilat omakseen”, Seija Haapalainen BusinessOulusta sanoo. ”Herkullisen ruoan lisäksi odotamme Antell Asemalle monipuolista kahvilatarjontaa. Ravintola tulee palvelemaan kaikkia kaupunkilaisia ja Oulussa vierailevia.”
Lisätietoja:
Aluepäällikkö Henna Åman, Antell, p. 020 7702062, henna.aman@antell.fi
Asiantuntija (yritysalueet ja toimitilat) Seija Haapalainen,
BusinessOulu, p. 050 3614791,seija.haapalainen@businessoulu.com