Aamiaista ja sen hyötyjä on tutkittu paljon, mutta viime aikoina tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota myös aamupalan ja unenlaadun yhteyteen. Tutkimuksissa on paljastunut, että terveillä ihmisillä, jotka söivät aamiaista, oli parempi unenlaatu kuin aamupalan väliin jättävillä.
Päivän alkupuoliskon fiksuilla ruokavalinnoilla painonhallinta on helpompaa ja riski sairastua tyypin kaksi diabetekseen on pienempi. Aamupalaa syövillä ihmisillä esiintyi huomattavasti vähemmän myös rasvaista iltanapostelua kuin niillä, jotka eivät aamulla syöneet. Tasaista ruokarytmiä noudattaville henkilöille mielen ja elämän hallinta oli helpompaa ja sillä oli vaikutusta heti myös unenlaatuun.
Monipuolisen aamiaisen resepti
Monipuolisia aamiaisia on yhtä paljon kuin on ihmisiä. Antellin kehityspäällikkö, ravitsemusterapeutti Jonna Hilpi kertoo, että perusohjeita noudattamalla voi melko vapaasti valita mitä syö. Aamulla pitäisi pyrkiä saamaan riittävästi proteiinia, jotta tulee kylläiseksi. Proteiinia saa maitotuotteiden, kananmunan ja vähärasvaisen lihan lisäksi viljatuotteista, jotka ovat iso, mutta usein unohdettu proteiinin lähde.
Vegaaneillekin on nykyisin monipuolisia vaihtoehtoja proteiinin saantiin, esimerkiksi pavut, hummukset ja tofu. Monipuoliseen aamiaiseen kuuluu myös hiilihydraatteja, eikä rasvaakaan tarvitse välttää. Rasvassa ja hiilihydraateissa laatu korvaa kuitenkin määrän. Nauti aamupalan yhteydessä siis hyviä rasvoja, kuten esimerkiksi pähkinöitä, siemeniä, avokadoa ja kasviöljyjä.
Mistä kannattaa aloittaa?
Vaikka aamiaisen hyödyt ovat kaikille tuttuja, jättää osa ihmisistä aamupalan kokonaan syömättä. Jonna Hilpi neuvoo totuttelemaan aamusyömiseen muutaman viikon ajan ja vähitellen lisäämään aamiaisen määrää. Jos ei ole tottunut syömään aamulla, ei suuren aamupalan syömisestä tule hyvä olo. Onnistumismahdollisuudet ovat suuremmat, jos aloittaa muutoksen pienistä asioista. Yksi hedelmä tai lasi tuoremehua on hyvä alku. Ihminen oppii uusia tapoja, mutta se vaatii aikaa.
Ihminen oppii uusia tapoja, mutta se vaatii aikaa.
Kannattaa myös miettiä, miksi ei syö aamulla. Onko syynä se, että syö liikaa illalla, eikä aamulla ole nälkä? Vai painavatko päivän työt päälle, eikä aamulla ehdi syödä? Vaihtoehtoja on: aamiaisen voi laittaa valmiiksi jo illalla, eikä kaikkea tarvitse aina tehdä itse. Työpaikoilla on usein henkilöstöravintola, josta voi myös ostaa hyvälaatuista syömistä aamulla ennen työpäivän alkua.
Vuorotyö ja ruokailutottumukset
Vuorotyöläisten syöminen herättää usein kysymyksiä. Vuorotyöläisten kannattaakin pyrkiä noudattamaan säännöllistä ateriarytmiä ja perinteisiä ruokailuaikoja, sillä biologinen kellomme ei tunnista työvuoroja. Yövuoron jälkeen kannattaa ennen nukkumaanmenoa syödä kevyt aamupalan kaltainen ateria. Parhaan tuloksen saa jäljittelemällä normaalia ruokailurytmiä.
Aamupalan merkitystä ei siis kannata vähätellä: sillä on uusimpienkin tutkimusten perusteella suuri vaikutus jaksamiseen ja elämänlaatuun. Antellin lounasravintolat tarjoavat herkullisen lounaan lisäksi myös monipuolista aamiaista.